525 600minutes

Katselin tässä pari päivää sitten Rent -nimisen musikaalin, joka kertoi New Yorkin East Villagessa asuvista nuorista taiteilijoista ja siitä, kuinka he pärjäävät köyhyyden ja sairauksien parissa. Elokuvassa seurataan vuoden (eli 525 600 minuutin ajan) nuorten elämää heidän pyrkiessä ilmaisemaan itseään taiteen avulla.

Vaikka elokuva oli joissain kohti hieman pitkästyttävä (ja outo), antoi se ajattelemisen aihetta. Millaista olisi oikeasti elää Hiv:in "saastuttamana", pystyä nipin napin maksamaan eläminen ja pelätä kaiken aikaa katujen vaaroja tai asuinpaikasta ulosheittämistä? Kaikki tuo on niin kaukana omasta turvallisesta elämästäni, että paikoin oli vaikea samaistua henkilöihin.

Filmiin mahtui niin iloa, surua, erilaisuutta, katkeruutta kuin läheisistä välittämistäkin. Päälimäisenä elokuvasta jäi ajatuksiin, että elämä pitää elää täysillä -vielä kun se on mahdollista. Loppujen lopuksi kaikki eivät välttämättä elä onnellisesti 80vuotiaiksi vanhuksiksi, vaikka sitä pidetään melkein itsestäänselvyytenä.

Paras (elokuvankin aloittanut) kappale, Seasons of Love, on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen. 525 600minuuttia tuntuu paljon lyhyemmältä ajalta kuin vuosi, vaikka todellisuudessa ne ovat saman pituisia. Nytkin olemme eläneet tätä vuotta jo 9 360minuuttia. Mietin yhden ystävän kanssa uuden vuoden alkajaisiksi sitä, kuinka aika kulkee samaa vauhtia koko ajan, vaikka välillä tylsät 15min tuntuu yhtä pitkältä kuin hauskat 6tuntia. Aikaa ei myöskään voi pysäyttää: sen tajuaa parhaiten katsellessa kelloa, jossa sekunttiviisari ei tikitä, vaan pikemminkin valuu eteenpäin tasasella tahdilla. En voisi ikinä ottaa ns. valuvaa sekunttiviisari -kelloa, on liian ahdistavaa tajuta joka kerta kelloa katsoessa, ettei aikaa voi hallita, vaikka kuinka tahtoisi!

Muistakaa siis ottaa kaikki irti elämästänne, se on ainutlaatuinen!