lauantai, 27. helmikuuta 2010

w niinkuin wanhat

Noniin, tässä on mukavasti vierähtänyt viikko (+päivä) wanhoista, enkä tietenkään ollut saanut vielä kirjoitettua postausta niistä, joten tässä sitä nyt tulisi!

Tostai (18.2.) meni kiireisissä tunnelmissa, kun tanssitreenit alkoivat jo aamutuimaan Kaaressa. Sieltä sitten 2tunnin humppienvedon jälkeen juostiin (tai minun tapauksessa istuttiin autoon ja köröteltiin, kiitos Lauran äidin!) koululle katselemaan abien aamunavausta. Aamunavauksen jälkeen olin pari tuntia koulussa, niin kiltti oppilas kun olen. ;)

Kahdelta menin kampaajalle, joka loihti aivan IHANAN kampauksen (strasseineen!). (Ullatuuus tähän väliin: en tajunnut ottaa kampauksesta minkäänlaista kuvaa, joten ette nyt pääse sitä näkemään. Jippii Eeva.) Kampauksen jälkeen ryntäsin kotiin pää kolmantena jalkana - en kirjaimellisesti!!- tekemään meikkiä.

Itse tanssit alkoivat Hämeenkaaressa puoli seitsemän ja ne menivät ilman pahempia (omia) mokailuja. Yksi iso moka tuli, kun orkesteri jatkoi soittamista, vaikka meidän mielestä tanssi oli jo loppu. Niinpä sitten HYKin ja Lyseon wanhat vaan jäivät seisomaan paikoilleen, kun taas Kaurialalaiset jatkoivat normaaliin tapaansa(?). Lyskalaiset sitten päättivät hetken seisomisen jälkeen jatkaa tanssia ja me senkun töllötettiin ja ihmeteltiin. Tapahtuma ei kuulemma kuitenkaan ollut näyttänyt niin pahalle katsomoon, koska me olimme keskellä Lyseon ja Kaurialan välissä, joten lopetus näytti suunnitellulta. :D Ja kämmihän oli siis orkesterin, EI meidän! ;D

Perjantain aloitti tanssiesitys Päivärinteen palvelukotilaisille, jonka lopussa meidän piti hakea vanhuksia tanssimaan. Hain sitten erästä papparaista ja osoittautuikin, että olin miekkosen päivän kohokohta. :D Hän kertoi koko elämäntarinansa, eikä millään meinannut päästää irti tanssin lopussa. Oli kyllä hieman pelottavaa jo!

Päivärinteen jälkeen tanssit jatkui koululla, jossa esitimme tanssit kolme kertaa. Ensimmäisenä ala-asteelle (jossa katsomossa seurasivat pikkusisarukseni, Nelly ja Nea) toiseksi yläasteelaisille, joiden seassa pikkuveli Niklas -joka kylläkin on vasta viidennellä (?!), ja lopuksi lukiolaisille. Viimeistä esitystä tuli katsomaan myös isoveljeni Tuomas ja hänen tyttöystävänsä Kata, sillä he eivät olleet päässeet katsomaan Kaareen edellisenä päivänä.

Tanssien jälkeen oli valokuvaus ja ruoka Tavastian alakerrassa. Ruoka oli taivaallisen hyvää, muistelen vieläkin lämmöllä kanaa ja riisiä, salaattia ja leipää. Nomnom. Unohtamatta jälkiruuaksi tarjoiltua pannacottaa (vai piacotta vai mikä se on?!). :D

Ruokailun jälkeen mentiin sitten kotiin valmistautumaan jatkoihin. Ilta menikin sitten ensin Sinjalla, jonne menimme viettämään jatkojen edeltävää aika
a, ja sitten jatkoilla villisti tanssien. :)

Wanhat oli siis aika unohtumaton paripäivänen! Voin kyllä sanoa, että jos on lukioon tullut, niin valitkaa herramujee se wanhojentanssikurssi! :DD

4 kommenttia:

  1. uuu, munkin on pitäny tehdä wanhojenpostaus, mutta se on vähän jääny.. ehkä saan lomalla aikaseks:D

    VastaaPoista
  2. ja jee! sait sen aikaseksi:D meinaan kävin juuri lukemassa ja kommentoimassa sinne:))

    VastaaPoista
  3. Voi mikä ihana prinsessa täältä vielä löytyy :D Sun puku oli kyllä niin sun näkönen, toi söpö rusetti oikein kruunas sen!

    VastaaPoista
  4. kiitos sinjuli:) siun puku oli aivan ihana kans!!

    VastaaPoista