sunnuntai, 14. maaliskuuta 2010

timantti vai tomaatti?

Ja kiireisyys sen kun jatkuu! Viikonloppuna olen taasen ryntäillyt paikasta toiseen tai sitten tehnyt kotona läksyjä. Kuulostaa todella mukavalta, eikös! :D

Lauantaina olin salilla siivoilemassa
ja sen jälkeen tein kunnon treenin, jos se nyt vähän kompensoisi viikonlopun syömisiä. Niitä meinaan löytyy vähän liikaa. :D


Laura ja minä

Illalla sitten oli kuoroharkat&esitys ja sen jälkeen jäin Lauran ja Sonjan kanssa torille hetkeksi hengailemaan. Kylmän yllättäessä päätettiin mennä moikkaamaan Mirriä, joten vallattiin Jannin kämppä. Janni itse oli porukoillansa kyläilemässä, mutta onneks Sonjalla on avain! :D Ja jos jotakuta jäi askarruttamaan, Mirri on Jannin pupu, hyvin söpö ja hyvätapainen sormen nuolija. :)


Kelle muulle tulee mieleen tästä Heroesin Hiro?

Siellä sitten istuskeltiin ja juteltiin kunnes Janni itse tuli kotiinsa, jolloin lähdettiin käppäilemään samaa matkaa Hätilän suuntaan.


Jee, pääsin ottamaan Sonjan hyperkameralla kuvaa! Onnistuinkin kai ihan hyvin. :)

Sonja ja Janni suuntasivat elokuviin ja me Lauran kanssa jäätiin vielä pyörimään hetkeksi ulos, kunnes uhkaava jäätymiskuolema ja pelottava varjoissa seisova mies pakotti meidät kotiin.


Tänään olen sitten ollut koko päivän mummulassa pitkästä aikaa! Sain vielä mukaani mummun neulomat villasukat, joista olen jo jonkinaikaa haaveillut. Nyt ei ainakaan tule varpaista kylmä enää tämän talven/kevään aikana.

Ps. Annoin Lauran keksiä otsikon. Se selittäköön kaiken. :D

1 kommenttia: