Hei vaan kaikki! Minä olen Vili Viimatupsu. Eeva, nykyinen huoltajani, adoptoi minut kauniiseen kotiin kaksi vuotta sitten, ollessaan kuoromatkalla Pohjois-Italiassa. Holhoojani löysi minut, kun tekijäni oli myymässä minua ja kavereitani polttavan kuumana, aurinkoisena päivänä Venetsiassa. Eeva ja hänen kaverinsa ostivat minut ja pari kaveriani, joten enpä ainakaan joutunut jättämään Venetsiaa yksin.
Valitettavasti kävi kuitenki niin harmillisesti, että useimmat kavereistani räjähtivät kotimatkalla. Minä sen sijaan pysyin kasassa -hyvissä käsissä kun olin.
Eilen Eeva kuitenkin huomasi kauhukseen, että minussa oli pari REIKÄÄ (!!) ja ihoni (joka on ilmapalloa) oli haihtumassa savuna ilmaan. Huoltajani ystävä Silja vielä kehtasi vitsailla, että minun sisältöni ei olisikaan jotain perunajauhon kaltaista, vaan kielettyjä aineita! Mikä loukkaus!
Eeva ei kuitenkaan ollut vielä saanut tarpeekseen minun ihailusta (komea kun olen) ja päätti teipillä korjata minut. Nyt olenkin sitten melkein entistä ehompi ja valmiina uusiin seikkailuihin!
T. Vili Viimatupsu
Ja sitten muihin juttuihin!
Eilinen meni salilla siivoillessa ja illalla Siljan kanssa oleillessa. Silja tuli siinä puoli kuuden maissa ja mentiinkin ihan ensin kauppaan, sillä halusin kokata jotain ruokaa. Päädyin sitten laittamaan broileria (ylläri), mutta hieman erilailla kuin yleensä. Paistoin meinaan ensin sipulia ja valkosipulia pannulla ja heitin sitten broilerit sekaan. Broilereiden ollessa melkein valmiita laitoin vielä pilkkomani paprikanpalaset pannulle. Hyvää tuli, vaikka ei se niin hirveän hieno ruoka ollutkaan. :D
Kokkailujen jälkeen mentiin koneelle (älkää naurako, on oikeesti tosi hauskaa datailla seurassa!) ja päätettiin sitten kuunnella Charlieissocoollike:n youtubelauluvideoita. Innostuttiin sitten laulamaan ja tanssimaan mukana. Oli kyllä niin hauskaa, että oksat pois! :D
Tästä päivästä taitaakin tulla myöhemmin juttua, sillä kuvia tuntuu piisaavan vähän enemmän kuin laki sallii! Jos niitä alkaisin tähän vielä tunkemaan, niin tämä postaus ei loppuisi koskaan. :D
mun sininen valtteri villatukka on tallessa,mutta sen silmät on lähteny irti :( valtteri on nyt sokea ja tarttee opaskoiraa liikkuessaan.
VastaaPoistaMun Mursu kukkatukkalle kavi ihan samaten ja se meni niin pahasti rikki etta se laihtuin anorektikoksi ja lopulta menehtyi siihen :(
VastaaPoistalaura: voiei! sun täytyy tehä sille uudet silmät! ei se nyt sokeena voi elää:(( ootko kouluttanu jaffan sille opaskoiraks?:D
VastaaPoistasilvia: voih, on nämä meidän kamusten kohtalot aika surullisia:( mutta onneks niillä oli eläessään kauniit nimet:D:D
hahah! vähän mä nauroin tolle! ihana<3 me tehtiin pienenä ite tollasia :) kiitos tästä postauksesta!
VastaaPoistaanonyymi: kiitos kommentista!:) oli tosi piristävä:) munkin varmaan täytyy värkätä ite tollanen, jos joskus mun vili viimatupsu hajoaa:D
VastaaPoista