sunnuntai, 16. toukokuuta 2010

kesäkö se siellä kolkuttelee?

Varotus: hyperpitkä postaus edessäpäin!


Onpas ollutkin menokas ja mukava pidennetty helatostai-loma! Nyt, kun ilmatkin ovat olleet +25 astetta ja aurinkoa taivaan täydeltä, on ollut todella kivaa pyöriä ulkona hyvien ystävien kanssa.

Oli se lähellä, ettei ihan säädyttömiksi mennyt nämä kuvat!

Torstaina, niinkuin jo mainitsin, olin vihreällä puoluepiknikillä Liisalla Hennan ja Lindan kanssa. Majoittauduttiin kannettavan kanssa parvekkeelle ja lyötiin ananakset, sipsit, keksit, viinirypäleet ja limut pöytään! Aika taisi hieman mennä hiustenlaittoon, syömiseen ja kaikkeen muuhun turhaan, mutta lopulta neljän tunnin ähertämisen jälkeen saimme esitelmän valmiiksi.
Liisalta tulon jälkeen lähdin Lauran&Lindan kanssa zumbaamaan ULKOILMAAN Ahvenistolle (ah ihanuutta!) ja sen jälkeen ka
upungille jäätelöä syömään.

Meni jalat likasiksi, niin tarvi pestä ne:(

Perjantain vietin Hennan kanssa shoppaillen, jäätelöä syöden (taas), Linnanpuistossa istuskellen ja minipyöräretkeillen. Innostuttiin sitten kuuman päivän kunniaksi kokeilemaan Vanajan lämpötilaa, mutta kuten Hennan ilmeestä ehkä huomaa, ei vesi vielä ollut kovinkaan lämpöistä. :D

Ups, kuin se nyt noin tipahti?


Illalla lähdettiin yhdistetylle grillaus-piknik -retkelle Lauran, Lindan & Markuksen kera ja siinä grillipaikan vapautumista odotellessa kierrettiin mukavasti pari kertaa kuuden kilometrin Vanajan järvenympärys. E
i väsyttänyt kotiin tullessa yhtään, ei.


Lauantai alkoi Fit-Fyssin siivouksella med Sinmau (siivouksia enää 2krt jäljellä!), sekä pienellä salitreenillä. Kuuden maissa lähdin ensimmäistä kertaa golf-kentälle Lauran ja Lindan seurassa. Vaikkakin olin vain katselemassa tytskyjen pelaamista, sain silti Lauralta lainaan oikeaoppiset golfkenttävaatteet: kauluspaidan ja golf-kengät (housut oli omasta takaa). :D Oli aikas huikeaa olla mukana ja samalla sain pikkasen rusketusta pintaan!

Laura keskittyy lyömiseen


"Rankan" golf-kierroksen jälkeen menimme vielä Lauran kanssa skootteriajelulle: ensin putkuttelimme ympäri Hämeenlinnaa ja sen jälkeen ajelimme Hattulaan (~10km from HML) maisemia ihastelemaan.

Kävi ilmi, että Tavastiagolfin kenttä oli oikea eläintarha. Fasaani köpötteli vastaan, sorsia uiskenteli vesi-esteissä ja jotkut eläimet olivat kulkeneet jälkien perusteella hiekkaesteiden läpi.


Tänään olen sitten ottanut ihan rennosti ja yrittänyt tehdä tuhansia triljoonia koulujuttuja alta pois. Onneksi kohta tulee kesä ja saa unohtaa (ehkä ekaksi viikoksi) kaikki koulujutut. Sen jälkeen alkaa armoto
n YO:ihin lukeminen.


PS. viisaat, auttakaa:
pitäisikö minun kirjottaa syksyllä (suunnittelemani) ruotsin lisäksi MYÖS englanti? Keväälle jää kuitenkin ranska, yh, psykologia, äidinkieli ja matikka. Joten kummin päin: englanti syksyllä vai keväällä?

6 kommenttia:

  1. tiiät kyllä mun mielipiteen sun kyssäriin mutta kerta kiellon päälle: enkku syksyllä!

    ihanan kesäistä sielläkin alkaa jo olla, kivoi kuvei :) halei pupu!

    VastaaPoista
  2. Mun mielipide on, että enkku keväällä, koska puolessa vuodessa kerkee kumminki tapahtuun aika paljon, mutta kyl sä varmaan syksylläkin sen hyvin kirjottaisit:)

    P.S Mun pää näyttää tossa vesikuvassa ihan törkyisolta:DDDD

    VastaaPoista
  3. eluu: tääl on jo ihan melkein kesä:) lämmintäki ja oon jo pikkusen ruskettunu ja kaikkee mukavaa:D

    henna: niin, kun tota mäkin mietin, että en oo kuitenkaa niin huippu, et osaisin ne kaikki asiat jo syksyllä. kun on kurssejakin suorittamatta viel aika paljon. mutta kaippa mä kysyn Leenalta mielipidettä siihen, et miten kannattais :D
    ja ei sun pää nyt niiiiiiin isolta näytä:D:D:D en kyl tajuu kuin onnistuin ottaan kuvan just siitä kantista, että se näyttää isolt:D

    VastaaPoista
  4. mutta sä et häviä mitään siinä että kokeilet jo syksyllä. vaikket lukis sekuntiakaan saatat saada sellaisen arvosanan johon olet tyytyväinen ja sit se on pois keväältä tai sit jos et oo tyytyväinen niin uusit keväällä.

    VastaaPoista
  5. Missä on kuvaa Eevasta golfvaatteissa? :D

    VastaaPoista
  6. ellu: leena oli vähän sitä mieltä ettei kannattais kirjottaa syksyllä. kuulemma se on paljon pois niistä kursseista mitä sillon menee (kun kaikki prelit ja kirjotukset päälle), ja et yleensä syksyllä kirjottaa joko kympin oppilaat tai kutosen oppilaat. mut kuitenki haluisin ehkä sen pois alta ja kyllä nyt kesällä ehkä ehtii lukee jonkiverran. kai. :D

    silja: noooo tota noin:D:D ne golfvaatteet ei ehkä oo ihan mun juttu, niin ei tullu otettuu kuvaa:D mut tosta vikassa hämärässä kuvasta näkee hippasen niit kuitenki:D

    VastaaPoista