sunnuntai, 23. toukokuuta 2010

Rome, première part

Kaikki hyvä loppuu aikanaan - niin myös ihanan kesäiset, aurinkoiset säät. Tänään siis il pleut des cordes (=sataa köysiä), niinkuin asian voi ilmaista ranskaksi. Noh, saatiinhan niistä lämpimistä keleistä nauttia jo hieman yli viikko.

Ajattelin nyt vihdoinkin siirtyä siihen Rooman matkaan ja kuviin (joista on kylläkin suurin osa saatu Saralta), joten täältä pesee!


Ketkäs ne sieltä pilkottaa?

Keskiviikkona siis lähdettiin matkaan ja Roomaan päästiin siinä kahdeksan maissa. Majapaikka oli pieni shokki, tytöille oli kaksi viiden hengen huonetta, joista toisen pinta-ala oli verrattavissa siivouskomeroon. Vessat olivat eh1 neliömetrin ja siihen sisältyi suihkuosakin. :D Hostelli oli kuitenkin melkein Rooman keskustassa, joten se korvasi pikkusen ulkoisia vajavaisuuksia.


Villa Lante


Tostaina lähdimme aamupalacroisantin ja capuccinon (namiii!) voimalla sianlannalta haisevan ruokakaupan kautta kohti Villa Lantea, Suomen instituuttia Roomassa. Villa Lante sijaiti yhdellä Roomaa ympäröivistä kukkuloista ja sieltä oli todella hienot näkymät Rooman yli. Lantessa meitä oli vastassa Jussi Hanska, joka piti oikein kattavan esitelmän rakennuksesta ja sen aarteista.


Yksi Rooman monista Riemukaarista

Palatinus

Pidettiin pieni tauko ennen Colosseumiin tutustumista. Siellä ollaan kuin kanat orrella. :D

Colosseum

Villa Lanten jälkeen jatkoimme matkaa erinäisillä busseilla Palatinuksen kautta Forum Romanumille ja siitä Colosseumille. Bussimeno oli kyllä ruuhka-aikaan tosi pelottavaa Roomassa: ensinnäkin sai taistella, että mahtuu bussiin, sitten täytyi varoa, ettei kukaan varasta laukkua ja sitten vielä varoa hiplailevia pappagigoloita, hyh!


Päästiin tutustumaan Romulukseen ja Remukseenkin

Colosseumin jälkeen kävimme syömässä (pastaa naminami) ja jatkettiin sitten Capitoliumin ja jonkun randomikirkon kautta Pantheoniin ja Piazza Navonaan. Takaisin hostellilla oltiin vasta kahdeksan maissa, jonka jälkeen lähdimme sitten tutustumaan itseksemme vielä lähiseutuun pariksi tunniksi.


Tässä tältä erää, seuraavassa postauksessa on luvassa loput kolme päivää. Nyt nimittäin täytyy rientää ranskaa lukemaan (huomenna kokeet hui).

Ps. Sain viimekeskiviikolle kutsun tulla kuuntelemaan ystäväni Nooran musiikkidiplomia Kaurialan lukiolle ja Noora vetikin ihan huipusti kuusi valitsemaansa kappaletta. Aivan kuin olisi elänyt koko pienen elämänsä lavalla! :)


Olin huonolla paikalla kuvanottamisen kannalta, sattui arvioivan opettajan pää eteen. Näkyy sieltä kuvasta kuitenkin hippasen Nooraa ja muita soittajia.
Muuten: tuo vasemmanpuoleinen poika näytti tosi paljon Skinssin JJ:ltä!!
:DD

Siellä Kaurialassa ollessa aloin taas miettimään, kuinka erillaisempaa olisi opiskella siellä. Olen hieman kyllästynyt HYK:in pienuuteen; tuntuu ettei pääse mitenkään tutustumaan uusiin ihmisiin. Sen lisäksi, ei meillä ole mitään musiikkidiplomeita ja muita kivoja vapaa-ajan koulutapahtumia, joihin ihmiset oikeasti osallistuisivat. :/ En kuitenkaan sano, ettei pienessä lukiossa olisi hyviäkin puolia: kaikki oppilaat tuntevat toisensa, opettajat tuntevat oppilaat ja ainakin meillä on hyvä yhteishenki. Haluaisin kuitenki välillä vaihtelua opiskeluympäristöön.

2 kommenttia:

  1. Ihan huikea nuo hiplailevat pappagigolot, hajosin ihan kympillä =DD

    VastaaPoista
  2. tuli ekana mieleen toi sana:D:D vanhoja gigoloita, niin nehän on sitten pappagigoloita, loogista:D

    VastaaPoista