Eilen vietimme ihanien ystävien kesken kesän ensimmäisen piknikin ja oli kyllä tosi hupaisaa! Tällä kertaa kameraan jopa tallettui muutamia otoksia, sillä saksalainen vaihto-oppilaskaverimme Christin kuvaili oikein ahkerasti - kameran oikean omistajan mussutellessa kakkuja sun muita nameja. :D
Mutta aloittakaamme viimeviikon perjantaista, sillä sain siltäkin päivältä pari kuvaa otettua. Menimme nimittäin Hennan kanssa pienoiselle pyörälenkille läheiselle alpakkafarmille, mutta perille päästyämme emme sitten menneetkään itse tilalle, vaan kuvailimme vain tien toiselta puolelta.
Kuvaajantuurillani siinä kävi sitten niin, että juuri silloin, kun kamera oli valmiusasemissa, ei yhdenkään alpakan pää ollut pystyssä. No, tuli sentään peräpäästä kuva. (Klikatkaa isommaksi kuva, jos haluatte nähdä paremmin.)
Ja sitten takaisin piknik-päivään! Aika menee oikeasti todella nopeasti sillon, kun on hyvää seuraa. Oltiin sovittu, että jokainen tuo jotain, joten meillä oli sitten oikein ruokaista piknikki: Sinja toi tuoretta ananasta, banaania, omenoita ja limua, Sara oli leiponut pullaa ja Henna taas mutakakkua. Christin toi leipää, hunajaa ja fazerin suklaata ja minä olin ostanut keksejä ja tuorejuustoa.
Ruokailujen jälkeen aloimme pelaata Pekingin mysteeri -lautapeliä, jonka olin raahannut mukanani paikalle. (Oli muuten hippasen nolo kuskata sellasta jättikokoista peliä pyörän etukopassa - vaikka oikeastaan suurin osa pelistä tuli ulos siitä. :DD Käärin viltin pelin ympärille, ettei PEKINGIN MYSTEERI -nimi sieltä hirveästi olisi loistanut, mutta keräsimme silti vähän oudoksuvia katseita vastaantulevilta.) Sara voitti erän ja ratkaisi hurjan jännä mysteerimme siitä, kuka epäillyistä oli vaihtanut kuuma- ja kylmävesihanojen paikkoja keskenään! Huih, how terrifying.
Yhdessä välissä sitten Aliinakin liittyi seuraan ja päätimme aloittaa toisen kattauksen suklaakakkua (ihan vain Altusun seuraksi katos). Sen jälkeen ei ihan tehnyt enää mieli syödä yhtään mitään. :D
Illalla menin vielä Aliinan kanssa katsomaan jalkapallopeliä Kaurialaan. Tönötimme ensin varmaan viisi minuuttia katsomossa miettien, mihin kohtaan sitä istuisi, että aurinko paistaisi paikalle koko ajan, ja välierällä sitten joku miekkonen oli vienyt meidän perfectot paikat! :D Oli kyllä pikkusen hauskaa, kun tsiikailimme sieltä katsomosta hyvännäköisiä jalkapalloilijoita ja etsittiin sen jälkeen ilmaisvihkosesta heidät kuvat, strategiset mitat, nimet ja pelinumerot. Kyllä se jalkapallo on mukava urheilulaji seurata. :DD
Eeei mikä toi viimenen kuva on hahah :D:D Kiva kankku mulla kieltämättä...
VastaaPoistaOli kyllä mukava piknikki eikä jalkapallofaniuran alotuskaan pöllömmältä kuulosta ;) Mun täytyy ehkä tulla joskus teidän kanssa, ihan vaan siis tarkistamaan että onks se maalivahti se fitfyssillä kävijä! Ainiin ja ps. saatan pölliä noita muita kuvia vähän :)
Hahaha:DD mietin eka et mitä sä oikeen venyttelet siin, mut sit tajusin et niin, sä käärit niitä lahkeita:D
VastaaPoistaJuu, vois kyllä mennä uudestaankin kattelemaan jotain peliä, et tuut sit mukaan vaan;D
Ja saat kyllä pölliä kuvia, annan erityisoikeudet sulle:DD Muuten kuvista tuli mieleen ne Rome-kuvat, niin voisin joku päivä tulla sulta varastamaan muistitikkuu ;D
hihhiih, jättekivaa oli =)) ja mukavia kuvia, aina pitäis kyllä olla kamera mukana! mä aion ottaa tikun mukaan sinjan synttäreille ja pölliä joltain kuvia tai antaa sen jolle kulle täytetteväks roomakuvilla sekä näillä piknik kuvilla :)
VastaaPoistakamera on kyllä kiva kapistus:D sitten muistaa ne hetket myöhemminkin kun kattelee kuvia:) haha ja joo, mä voisin laittaa tikulle ne mun roomakuvat ja noi piknik kuvat ni voidaan vaikka suorittaa siirto heti sinjalla, niin saat ne heti:D kun se jää aina ongelmallisesti pyörimään se tikku jos otan sun tikun kotiin:DD
VastaaPoista