Ensiksi pari palaa tiistaisista Tarja Halosen viimeistä kertaa emännöinneistä Linnan Juhlista. Katselin hieman noita muita blogeja ja kaikki tuntuivat hehkuttavan Mirella Koulliaksen pukua. Olihan se tietysti nätti pienine laahuksineen, mutta ei se ainakaan minun mieleeni jäänyt, kun myöhemmin pukuja mietti. Tällä kertaa en kyllä pongannut muutenkaan yhtäkään suunnatonta ihastusta minussa herättänyttä pukua. Jos suosikit pitäisi kuitenkin valita, ne olisivat seuraavanlaiset:
 |
| Satu Taiveaho |
 |
| Riikka Korpela (alias Ti-Ti Nalle -äiti) |
Niin ja sitten muihin juttuihin. Olin viimeviikonloppuna Lapissa poikaystävän kotona pikku vierailulla. Pakko sanoa, että vielä pari kolme vuotta sitten en tykännyt maatiloista, en syrjäseuduista, eikä Lappikaan oikein kiinnostanut. No, nykyään odotan kuin kuuta nousevaa noita Lapin visiittejä ja sitä, että pääsen sinne - pois ihmisvilinästä - taputtelemaan heposia ja leikkimään koiran kanssa. Ryönäsissä vaatteissa kulkeminen ja meikkaamatta jättäminen on tietysti plussaa. :D
 |
| Upea auringonnousu |
 |
| Kysymys kuuluu: mitäköhän tuo hevonen yrittää tehdä... :D |
Emme me toki koko viikonloppua vain kotona kyhjöttäneet, lauantaina käytiin Laurin, hänen siskon, siskon kihlatun ja heidän vauvan (se on niiin söpö!) kanssa Haaparannassa Ruotsin puolella tsekkaamassa aivan valtavan kokoinen karkkikauppa (se oli oikeasti aivan järkyttävän iso, aivan kuin jossain Yhdysvalloissa konsanaan) ja Tornion puolella pyörittiin Rajalla-ostoskeskuksessa etsimässä pikkujoululahjoja.
 |
| Ykköset päällä ja meikit naamassa, niin kuin näkyy. Ps. Rene ei tykänny olla mun kanssa kuvassa, yritti koko ajan päästä pois vaikka kuinka pitelin pepusta kiinni. :D Ihme koira.. |
Kotona meitä odotti sitten pikkujouluruoka ja lahjojen avaus. Oli tosi kivaa, että sain kuitenkin tänävuonnakin sen perinteisen joulun (pikkujoulukinkkuineen ja -laatikoineen ja -lahjoineen), sillä oikeaksi jouluksi lähden perheen naisten kesken Thaimaahan aurinkoa palvomaan.
Ps. Siis voitteko uskoa, että kirjoitin TAAS tänne, näin nopeasti edellisen jälkeen! Alkaa vähän huimaan tää tahti jo.. pitää varmaan hidastaa. ;D
Titinalletäti oli kyllä kauniina, tosin tykkäsin massan tavoin myös Koulliaksen lookista :D Ihana maaseutumatka teillä ja mielettömän kauniit nuo auringonnousukuvat!
VastaaPoistaNiin se oli kyl toosi nätin näköstä kun se aurinko nousi :) Tossa titinalleäidin puvussa on vaan semmone hassu juttu, et onks toi NAHKAA toi yläosa? :DD Mulle tuli tommosest kireest nahkasta meinaan mieleen vähän muut ku lastenohjelmat, mut ehkä se ei edustanukaan titinalleja tuolla:D
VastaaPoistaKuka on Mirella Koullias? Oon taas missannu jtn :D Taiveaho oli kyllä kaunis tapansa mukaan ja myös Minna Kaupista pidin! Ihanan tunnelmallisia Lappikuvia Eve =)
VastaaPoistaKiitos :)
VastaaPoistaTais olla jonkun lätkänpelaajan vaimo? En oo ihan varma. :D Mutta siis googleta, jos haluut nähä sen puvun :) Yritin kopioida linkkii tähän mut se oli jumalattoman pitkä se osote niin ehkä en kopioikaan :D Oon kans huomannu et Taiveaholla on aina hieno mekko, ja Kaupin asu oli kans ihana :)